FI*Flea’s

Tervetuloa sivuillemme!

Nämä sivut on omistettu ihanille burmakissoillemme, erityisesti ensimmäiselle kissallemme Kirpulle.

Ensimmäinen kissa, lila tyttöburma, tuli meille 7.11.1997 kahdeksan kuukauden ikäisenä. Kirppu oli saanut kutsumanimensä siitä, että oli pentueen pienin. Haimme Kirpun Nokialta. Siellä asuvat kuusi burmaa tekivät meihin suuren vaikutuksen, ja samalla mieleen tuli ajatus, että voisimme alkaa kasvattaa itse. Aluksi Kirppu tuntui kaipaavan isoa perhettään ja kaivautui öisin pieneen hyllylokeroon. Kirppu tottui kuitenkin uuteen kotiinsa hyvin pian, ja hänestä tuli koko perheen leikkisä lemmikki.

Kahden vuoden kuluttua aloimme suunnitella pentueen teettämistä ja otimme selvää burmakasvattajilta, miten se tapahtuu. Päädyimme kasvattajanimeen Flea’s, joka tulee Kirpun mukaan. Myös uroksen valintaan saimme apua toiselta burmakasvattajalta. Ensimmäinen pentue syntyi 28.3.2000. Ainoa pentu, lila Kasperi, jäi meille. Ajatuksena oli, että hänestä tulisi siitosuros ja sitä kautta saisimme jälleen tytön, jolla kasvattaa. Kävimme muutaman kerran näyttelyssä Kirpun ja Kasperin kanssa. He eivät näyttelyistä oikein pitäneet. Kirppu valmistui kuitenkin Championiksi keväällä 2001. Näyttelyissä käyntien ansiosta tutustuimme pariin kasvattajaan, ja Kasperi sai luokseen morsiamen toukokuussa 2002. Heille syntyi 27.7. viisi pentua, joista ruskeakilpikonna Rosa tuli meille kolmanneksi kissaksi.

Rosan kanssa aloimme käydä ahkerasti näyttelyissä. Hänelle syntyi neljä pentua 23.1.2005. Matkailua harrastavana perheenä innostuimme antamaan pennuille Tyynenmeren saarten nimiä. Pennuista kaksi tyttöä, ruskea Hawaii ja ruskeakilpikonna Tonga, jätettiin meille. Näyttelyissä kävimme edelleen ahkerasti, nyt kolmen kissan kanssa. Keväällä 2006 Rosa valmistui Europa Championiksi. Sitten tuli aika pennuttaa Rosan tytöt.

Hawaii sai viisi pentua loppiaisena 2007. Jatkoimme nimissä matkailuteemaa. Tällä kertaa pennut saivat nimiä äitinsä mukaan eli Havaijin saarilta. Kotiin jäi ruskea tyttö, Waikiki. Tongan kaksi pentua syntyivät 12.5.2007. Pennut saivat nimensä Tongan saarelta. Kotiin jäi punainen tyttö, Alofa.

Myös Waikiki ja Alofa ovat jatkaneet sukua. Pentuja on syntynyt vuosittain ja näyttelyissä käymme silloin tällöin. Kirppu eli 14-vuotiaaksi ja jätimme jäähyväiset 13.6.2011.

Minna ja Pirkko Mäntysalo
TAMPERE, FINLAND

GSM +358 40 8323 192 tai + 358 40 5266 536
pirkko.mantysalo@gmail.com
minna.mantysalo@gmail.com